perjantai, 29. toukokuu 2015

Synttärit vol. 2

Kaverisynttäreiden jälkeen pidettiin synttäreitä vielä aikuisille.

Kakuksi leivoin mansikka-tuorejuusto-valkosuklaakakun

108.jpg

Yksi suolaisista piirakoista oli tomaatti-mozzarellapiirakka

105.jpg

Pohjana oma suosikkipiirakkapohja, jonka ohjeen olen saanut äidiltäni ja voin sen nyt teille rakkaat lukijat jakaa. Tykkään tästä ohjeesta, koska se on niin helppo ja maukas ja ennenkaikkea siksi, että tämän taikinan kanssa ei tarvitse voidella vuokaa ;)

Tarvitset:

150g voita

2,5 dl vehnäjauhoja

3 rkl kylmää vettä

1 dl juustoraastetta

Sulata voi ja lisää siihen muut ainekset. Sekoita taikina tasaiseksi ja levitä se taikinakaapimen avulla vuokaan. Ja todellakin, vuokaa ei tarvitse voidella :).

Tämä määrä on minusta hyvä sellaiseen perinteiseen pyöreään piirakkavuokaan.

Paista pohjaa 225°C 15 min. Lisää haluamasi täyte ja jatka paistamista vielä n. 15 min.

Tomaatti-mozzarellatäyte:

dijon- sinappia

tomaatteja

mozzarellajuustoa

juustoraastetta

*sivele pohja dijon-sinapilla

*ripottele päälle hieman juustoraastetta

*täytä pohja tomaatti- ja mozzarellaviipaleilla

* kruunaa komeus juustoraasteella

Tällä kertaa pirskottelin vielä valmiin piirakan päälle basilikaöljyä.

Basilikaöljy:

1/2 ruukku tuoretta basilikaa

1/2 dl oliiviöljyä

1/2 valkosipulin kynsi

suolaa, mustapippuria

* sekoita kaikki ainekset sauvasekoittimella

Basilikaöljyä jäi yli ja maustoin sillä seuraava päivänä paistetut kananfilepihvit. Veikkaan että basilikaöljyä tulee tehtyä useamminkin kesän aikana ja kokeiltua mihin kaikkeen sitä voikaan upottaa ;)

 

 

torstai, 28. toukokuu 2015

Discosynttärit

Tyttäreni täytti 7 vuotta ja halusi juhlistaa synttäreitään discoteemalla. Kutsut askartelimme vanhoista CD- levyistä ja niitä saivat koko eskariryhmä eli 12 lapsukaista :)

064.jpg

Tyttäreni haastoi minut toiveellaan kakusta...siinä pitäisi olla discopallo. Tottakai otin haasteen vastaan. Netin ihmeellisestä maailmasta löysin erilaisia vinkkejä ja niitä yhdistelemällä ajatus alkoi hahmottua.

Tässä linkki blogiin, jonka ohjeen mukaan tein riisimuromassan, josta tuli discopallon aihio http://suklaapossu.blogspot.fi/2013/11/riisimuromassa.html

 Päällystin pallon sokerimassasta valmistetuilla neliöillä, jotka olin värjännyt hopeaspraylla, jota saa netin leivontatarvikekaupoista tilattua.

076.jpg077.jpg078.jpg

Kakun täytteen sai tyttäreni valita eli sieltä löytyi maustamatonta tuorejuustoa, vispikermaa ja sulatettu Maraboun minttukrokanttisuklaalevy.

Päällystin kakun sokerimassalla.

Kuva valmiista kakusta

094.jpg

Kuva koko herkkupöydästä

089.jpg

Tytön huone oli sisustettu discoksi

088.jpg

 

 

 

sunnuntai, 19. huhtikuu 2015

Vaalisunnuntain herkut

Tänään innostuin tekemään itse hampurilaisia ja jälkiruuaksi tyttären ikisuosikkeja mokkapaloja :)

097.jpg098.jpg

perjantai, 20. maaliskuu 2015

Ruisunelma

Koulussa pääsin tekemään ruisunelmaa ja siitä intoutuneena tein sitä myös kotona ja haluan jakaa ohjeen myös teille rakkaat lukijat :) Tämä herkku valmistuu lähes itsestään.

Aineet 10 annokseen:

4 dl vettä

2dl ruisjauhoja

4 dl kuohukermaa (itse korvasin kerman ja vaniljasokerin purkillisella Flora Vanillaa

400g puolukkasurvosta (myös muut marjat käyvät mainiosti)

2 dl sokeria

vaniljasokeria

Valmistus:

*kiehauta vesi

*kaada vesi yleiskoneen kulhoon

*ripottele ruisjauhot veteen koko ajan vatkaten

*vatkaa seos valkeaksi vaahdoksi (n. 20 min.). Vatkauksen aikana ruisjauho "kypsyy" kuumassa vedessä.

*vatkaa kerma vaahdoksi omassa kulhossa

*sekoita ruisvaahtoon puolukkasurvos, sokerit ja kermavaahto

Ja unelma on valmis :)

097.jpg)

 

sunnuntai, 22. helmikuu 2015

Nyhtöpossua

Jälleen tarttui K-Supermarketin possutarjoukset silmääni ja mukaani lähti tällä kertaa lapaa. Uunivuokaan laitoin porkkanaa, sipulia, valkosipulin kynsiä (taisi mennä myös pala omaa kynttä, kiitos uusien Viktorinox veitsien ;) ), mausteita, hieman vettä ja BBQ-kastikkeella sivelty lapa. 150 °c ja nelisen tuntia.

Nyhtöpossu nautittiin tällä kertaa pitaleivän, salaatin, tomaatin ja marinoidun sipulin kera. Sipulin marinoinnin keksin odotellessani possun kypsymistä ja ohje tuli tyhjästä eli siis päästäni ;) . Keltasipulin puolikkaat renkaat laitoin maustumaan liemeen jossa oli: oliiviöljyä, etikkaa, sitruunamehua, hunajaa, tuoretta ruohosipulia ja yrttimaustetta. Tuli niin hyvää että taidan tehdä toistekin.nyht%C3%B6possu.jpg