Kaverisynttäreiden jälkeen pidettiin synttäreitä vielä aikuisille.

Kakuksi leivoin mansikka-tuorejuusto-valkosuklaakakun

108.jpg

Yksi suolaisista piirakoista oli tomaatti-mozzarellapiirakka

105.jpg

Pohjana oma suosikkipiirakkapohja, jonka ohjeen olen saanut äidiltäni ja voin sen nyt teille rakkaat lukijat jakaa. Tykkään tästä ohjeesta, koska se on niin helppo ja maukas ja ennenkaikkea siksi, että tämän taikinan kanssa ei tarvitse voidella vuokaa ;)

Tarvitset:

150g voita

2,5 dl vehnäjauhoja

3 rkl kylmää vettä

1 dl juustoraastetta

Sulata voi ja lisää siihen muut ainekset. Sekoita taikina tasaiseksi ja levitä se taikinakaapimen avulla vuokaan. Ja todellakin, vuokaa ei tarvitse voidella :).

Tämä määrä on minusta hyvä sellaiseen perinteiseen pyöreään piirakkavuokaan.

Paista pohjaa 225°C 15 min. Lisää haluamasi täyte ja jatka paistamista vielä n. 15 min.

Tomaatti-mozzarellatäyte:

dijon- sinappia

tomaatteja

mozzarellajuustoa

juustoraastetta

*sivele pohja dijon-sinapilla

*ripottele päälle hieman juustoraastetta

*täytä pohja tomaatti- ja mozzarellaviipaleilla

* kruunaa komeus juustoraasteella

Tällä kertaa pirskottelin vielä valmiin piirakan päälle basilikaöljyä.

Basilikaöljy:

1/2 ruukku tuoretta basilikaa

1/2 dl oliiviöljyä

1/2 valkosipulin kynsi

suolaa, mustapippuria

* sekoita kaikki ainekset sauvasekoittimella

Basilikaöljyä jäi yli ja maustoin sillä seuraava päivänä paistetut kananfilepihvit. Veikkaan että basilikaöljyä tulee tehtyä useamminkin kesän aikana ja kokeiltua mihin kaikkeen sitä voikaan upottaa ;)